Sähkökeskusten tarkastus ja huolto

Sähkökeskuksen huolto säästää rahaa ja ehkäisee ikävät yllätykset

Huoltamalla sähkökeskukset taloyhtiö voi välttää yllättävät korjauskulut vuosiksi eteenpäin, ja samalla parantaa sähköturvallisuutta. Toteuttamamme keskushuollot sisältävät pelkän tarkastusten lisäksi korjaukset keskusten tavanomaisiin puutteisiin. Saatte huollosta kattavan raportin sekä korjausehdotuksen, mikäli tarkastuksilla havaitaan sellaisia laajempia puutteita, joita ei voida korjata tarkastuksen yhteydessä.

Sähkökeskus avattuna huoltoa varten.

Suriseeko sähkökeskus? Vaivaavatko varokkeet?

Sähkökeskus nähdään useimmiten vain pakollisena, mutta rumana, harmaana laatikkona asunnon seinällä, jos sitä edes tulee ylipäätään ajatelleeksi vuosien varrella. Me olemme kuitenkin vikakeikoillamme todistaneet satoja kertoja, kuinka tuo unohdettu laatikko täysin yllättäen ja kutsumatta porautuu arjen tai pyhän keskipisteeksi. Eikä se ole kivaa, kun arjen keskipisteenä onkin esimerkiksi makuuhuoneen seinän takaa kuuluva surina, joka vie pahimmillaan yöunet.
Jokainen isännöitsijä tietääkin, että silloin ei sähköpostissa huutomerkkejä säästellä ja vastaanotettavassa puhelussa saa painella äänenvoimakkuutta monta pykälää alas päin.

Jos taloyhtiössä käytäisiin kirjanpitoa vuosien varrelta tarkasti läpi, niin uskomme, että etenkin vanhemmissa taloyhtiöissä moni järkyttyisi siitä, miten monesti sähköliikkeelle on mennyt satasia jonkun pienen osan vaihdosta tai asian korjaamisesta. Pienet vikakeikat ovat ymmärrettävästi kalliita verrattuna isompiin kokonaisuuksiin, kun pitää järjestellä keikkoja ja matkustaa kohteisiin yms. pikkujuttujen vuoksi. Suurin järkytys tulisi siitä, että täsmälleen sama homma on tultu tekemään toiseen asuntoon parin kuukauden tai pahimmillaan jopa parin päivän päästä edellisestä.

Mitä sähkökeskusten huolto ja tarkastus sisältää?

Taloyhtiön yhteistet jako- ja kiinteistökeskukset sekä asuntojen ryhmäkeskukset

  • Dokumentoidaan valokuvin ennen ja jälkeen
  • Johtimien ja kojeiden kunnon aistinvarainen tarkastus, onko tummumia ja hapertumia
  • Tarkistetaan liitosten kireys kiristämällä ne tarvittaessa sopivaan momenttiin
  • Poistetaan pölyt imuroimalla
  • Eristetään mahdolliset päättelemättömät johtimet
  • Korjataan pienet ja  satunnaiset puutteet kosketussuojauksessa, kuten sormisuojat tyhjiin DIN-aukkoihin
  • Asennetaan tulppavarokekannet puuttuvien tai rikkinäisten tilalle
  • Asennetaan puuttuvat kansiruuvit
  • Paikataan poistettujen kojeiden jäljiltä jääneet aukot kannessa
  • Tarkastetaan dokumenttien olemmassaolo tai puuttuminen
  • Tarkastetaan varokemerkintöjen olemassaolo ja arvioidaan niiden paikkansa pitävyys
  • Mitataan vikavirtasuojien laukeamisvirrat

Taloyhtiön pääkeskus sekä mahdolliset monimittarikeskukset

Kuten edellä, mutta lisäksi:

  • Tarkastetaan maadoitusten ja potentiaalintasauksen tila ja mahdolliset puutteet
  • Tarkastetaan käytön ja huollon kannalta oleellisten piirustusten löytyminen, kuten nousujohtokaavio ja pääkaaviot
  • Yli 1000 A keskuksilla tarkastetaan työmaadoitusvälineiden löytyminen
  • Pääkeskuksella sekä monimittarikeskuksilla on kohtia, joista emme saa katkaistua jännitettä sähköliittymän rajapinnan tai verkkoyhtiön mittarien sijoituksen vuoksi. Niiden liitokset arvioidaan silmämääräisesti.

Miten tilata ja miten hinnoittelu toimii?

Voit tehdä tilauksen tämän sivun alalaidassa olevalla lomakkeella. Lomake laskee hinnan, kun syötät taloyhtiösi asuntojen määrän. Perushintaan on hinnoiteltu se työ, joka pienimmänkin taloyhtiön pää- ja kiinteistökeskuksen tarkastamiseen sekä projektin järjestelyihin menee. Asuntokohtaisessa hinnassa otetaan siis huomioon myös se, että asuntojen määrän kasvaessa lisääntyy myös taloyhtiön yhteisten keskusten koko ja/tai määrä. Tästä syystä hinnoittelu on voimassa vain, kun tilaus tehdään koskemaan kaikkia taloyhtiön asuntoja.

Tilauksen jälkeen työnjohtajamme ottaa kahden arkipäivän kuluessa yhteyttä tilauksen vahvistamiseksi sekä aikataulusta sopimiseksi. Keskustelun perusteella laadimme aikataulun sekä tiedotteet, jotka jaamme asuntoihin 1-2 viikkoa ennen aloitusta.

TuoteHinta
Sähkökeskusten huolto522 € sis alv 25,5 %
Asuntojen ryhmäkeskukset99 € / kpl sis alv 25,5 %

Tarvitsetko keskustarkastuksen yrityksesi tiloihin?

Liike- ja tuotantotilojen sähköjärjestelmät poikkeavat merkittävästi taloyhtiöiden hyvin vakiomuotoisista järjestelmistä. Mikäli tarvitset sähkökeskusten huoltoa yrityksesi tai työpaikkasi tiloihin, voit tehdä yhteydenoton tarjouspyyntölomakkeen kautta.

Mikäli mahdollista, toimita meille tarjouspyynnön liitteenä käytettävissänne olevia sähködokumentteja. Etenkin keskusten pääkaaviot sekä nousujohtokaavio ovat tärkeitä dokumentteja sähköjärjestelmän kokonaiskuvan hahmottamiseksi sekä tarkan tarjouksen laatimiseksi.

Mikäli tarvitset apua oikeiden dokumenttien selvittämiseksi, voit olla asiasta yhteydessä suoraan työnjohtoomme sähköpostitse info@evoy.fi tai numerosta 0400166300.

Tiesitkö?

Sähkökeskusten liitokset kuluvat niiden lämmetessä ja jäähtyessä satoja kertoja vuosien saatossa. Myös sähkömekaaniset kytkimet, kuten kontaktorit, kuluvat ajan saatossa. Huonontunut liitos lämpenee ja usein asia havaitaan vasta, kun lämpeneminen aiheuttaa keskuksella jonkin komponentin tai johtimen palamisen kokonaan rikki.

Älä kuitenkaan usko pelotteluja vanhojen tulppasulakekeskusten vaarallisuudesta. Säännöllisesti, ajallaan huollettu ja ehjä tulppasulakekeskus on aivan yhtä turvallinen kuin se on ollut uutenakin.

Sähköjärjestelmissä ennakoiva kunnossapito ja huolto pidentävät laitteistojen käyttöikää, vähentävät yllättäviä korjauskustannuksia ja ylläpitävät turvallisuutta.

Mitkä asiat kuuluvat tilaajan vastuulle ja mitä riskejä tilauksessa on?

Taloyhtiön yhteiset keskukset:

  • Taloyhtiön yhteisille sähkökeskuksille on oltava vapaa kulku. Me emme raivaa maalipurkkeja, ruohonleikkureita tms. päästäksemme keskuksille
  • Pää- ja kiinteistökeskusten edessä on oltava sähköturvallisuusmääräysten mukaan 80 cm vapaata tilaa huoltotoimia varten ja sen järjestäminen on taloyhtiön vastuulla.
  • Jos edellä mainitut eivät toteudu (dokumentoimme tilanteen valokuvin), niin jätämme ko. keskukset tarkastamatta. Hintaa ei hyvitetä.

Asuntojen ryhmäkeskukset:

  • Asunnon ryhmäkeskukselle tulee olla vapaa pääsy. Joskus sellaisten eteen on jopa rakennettu kiinteä kaappi. Sellaisia emme pura.
  • Asuntoihin tulee olla vapaa kulku sovittuna ja tiedotettuna ajankohtana ja mikäli asunnossa on kotieläimiä,
    tulee ne olla sijoitettu tai kytketty siten, että ne eivät pääse asunnon sähkökeskuksen luo.
  • Mikäli asuntoon ei sovittuna päivänä päästä (ovi takalukossa, lemmikki heti asunnon oven takana tms), niin ko. asunnon osalta toimenpide jätetään tekemättä ja hintaa ei hyvitetä.
  • Katkaisemme mm. asunnosta sähköt tarkastuksen ajaksi. Joidenkin laitteiden kellot voivat nollautua sähkökatkon aikana. Sähkökatko on niin lyhyt, että se ei vaikuta esim. jääkaapin tai pakastimen sisältöön.

Mitä hyötyä sähkökeskusten huollosta on?

  • Ikävät yllätykset vähenevät
  • Korjauskustannukset pienenevät
  • Sähköturvallisuus paranee
  • Mahdollisuus korjauttaa asioita kootusti ja valitsemanasi aikana eikä pakon edessä
  • Raportin keskusten kunnosta ja huollosta esimerkiksi vakuutusyhtiölle toimitettavaksi
  • Pelkkään kuntotarkastukseen verrattuna monia puutteita korjataan jo samalla käynnillä.
Vioittunut johdonsuoja-automaatti sähkökeskuksessa kaipaa huoltoa


Lue mitä asiakkaamme sanovat meistä


Työnlaatu moitteetonta, kulut pysyivät sovitussa ja toteutus aikataulussa. Asiantuntevaa, ystävällistä ja ripeää viestintää koko toimitusketjun osalta. Suosittelen varauksetta Energiavahtia sähköautojen latausinfran toimittajaksi!

– Markus Törnblom


Ystävällinen ja osaava sähkömies tuli ja teki tarvittavat sähkövedot ja timanttiporasi reiän paksuun betoniseinään ilmalämpöpumpun asennusta varten kerrostaloasuntoon. Hommat sujui sovitusti ja edukkaaseen hintaan. Lämpimät suosittelut firmalle.

– Juha Lehtonen


Sähkökeskusten vaihdon suunnitelu, keskuksen räätälöinnit, asennus ja muut työt onnistui todella sujuvasti. Erityisesti arvostimme asiakkaan kuuntelua ja toiveiden huomioon ottamista ja vaihtoehtojen esiin tuomista.
Autolatauspisteiden lisäykset ovat suunnitelmissa ja tiedämme mistä ne tilaamme.

– Suvi Tammi

Miksi valita Energiavahti Oy huoltamaan sähkökeskukset?

Energiavahti Oy on sähkömiesten omistama sähköasennus- ja asiantuntijaliike. Täysin kotimainen sähköliikkeemme palvelee sinua kaiken kokoisissa kiinteistöjen sähköasennuksiin liittyvissä asioissa yli 10 ammattilaisen voimin. Siis pienen yrityksen henkilökohtaisuudella, mutta suuren yrityksen resursseilla ja osaamisella. Omalla, palkatulla henkilöstöllä ilman sekavia alihankintaketjuja.

Energiavahti Oy:n sähkömies asentamassa verkkovirtaan kytkettyä palovaroitinta taloyhtiöön

Ota yhteyttä – Sähkökeskusten huolto


Pilkkiminen on
jokaisenoikeus –
Sähkötyöt eivät

Anna meidän pitää sähköasennuksesi
turvallisena ja toimivina. Ota itse rennosti.