Hämäräkytkin vai kellokytkin? – Taloyhtiön ulkovalaistuksen ohjaus
Taloyhtiön ulkovalaistuksen ohjaus vaikuttaa paitsi käytettävyyteen myös sähkölaskuun. Ohjaustavan toimivuus kannattaa arvioida erityisesti silloin, kun valaistusta ollaan päivittämässä.
Joskus pelkkä kävely piha-alueella pimenevänä syysiltana riittää paljastamaan, että ohjaus ei toimi läheskään parhaalla mahdollisella tavalla. Pienellä investoinnilla ohjaukseen voidaan saada aikaan toimivampi valaistus – ja samalla säästöä energiankulutuksessa.
Yleisimmät ongelmat ulkovalaistuksen ohjauksessa

Taloyhtiön ulkovalaistuksen ohjausvaihtoehdot
Ulkovalaistuksen yleisimpiä ohjaustapoja ovat kellokytkin, hämäräkytkin, hämäräkytkimen ja kellokytkimen yhdistelmä sekä astronominen kellokytkin. Käydään niiden erityispiirteet läpi.
Kellokytkin – Joutaisi jo museoon
Kellokytkin nimensä mukaisesti kytkee valaistuksen päälle tiettyyn, kellokytkimeen aseteltuun kellonaikaan ja sitten taas pois päältä asettelun mukaisesti.
Ongelma tulee siitä, että meillä täällä pohjolassa valoisaa aikaa on välillä vain muutama tunti päivässä ja pienen hetken vuodesta on yölläkin niin valoisaa, että ulkovalaistusta ei ole mitään tarvetta kytkeä edes päälle. Tämä aiheuttaa sen, että haluttujen kytkentähetkien kellonaikoja pitää käydä muuttelemassa vähän väliä.
Hämäräkytkin – Paras tarkkuus, mutta vaikea sijoittaa
Hämäräkytkimessä on valoisuusanturi, joka mittaa ympäröivän valon määrää ja kytkee ulkovalaistuksen päälle, kun alkaa hämärtyä ja sammuttaa sen, kun valon määrä lisääntyy luonnostaan. Ehdoton etu kellokytkimeen verrattuna on se, että hämäräkytkintä ei tarvitse käydä säätämässä kuukauden – parin välein. Halutut valoisuusarvot valaistuksen päälle- ja poiskytkennälle haetaan kohdalleen säätämällä asetusruuvia kerran – kaksi asennuksen jälkeen ja siinä se.
Hämäräkytkimen kehno puoli tulee esiin sen sijoittelua suunniteltaessa. Monesti ajoneuvojen valot viereiseltä kadulta, jonkin ulkovalaisimen sijoittelu tms. valonlähde tekevät sen, että hämäräkytkin ei toimisi oikein. Valot saattavat sammua hetkeksi ja syttyä uudelleen, kun vaikkapa auton ajovalot osuvat siihen.
Hämäräkytkin + kellokytkin – Käytännöllinen vain harvassa paikassa
Hämäräkytkimen ja kellokytkimen yhdistelmää on perinteisesti käytetty siihen, kun valaistusta on haluttu ohjata tarpeen, eli ympäröivän valaistustason mukaan päälle ja pois, mutta valaistusta ei ole haluttu pitää päällä koko yötä. Silloin on tehty sarjakytkentä hämäräkytkimellä ja kellokytkimellä, jossa hämäräkytkin kytkee valaistusta päälle ja pois, mutta kellokytkin estää ulkovalaistuksen päälläolon esimerkiksi klo 00-04 välillä. Suurimassa osassa taloyhtiöitä ulkovalaistus halutaan nykyään pitää päällä koko yön, koska ihmisillä on erilainen rytmi mm. vuorotöiden vuoksi.
Astronominen kellokytkin – Hyvä vaihtoehto hämäräkytkimelle
Astronominen kellokytkin tietää vuodenaikojen vaihtelun Suomessa ja osaa itse muuttaa ulkovalaistuksen kytkentäaikoja sen perusteella. Kytkentä ei kokemukseni mukaan ole aivan yhtä hyvin ajoitettua, kuin mitä se laadukkailla hämäräkytkimillä on. Silti astronominen kellokytkin on nykyään yleisimmin käytetty ratkaisu taloyhtiön ulkovalaistuksen ohjaamiseen. Se on immuuni keinovalon aiheuttamille häiriöille ja lisäksi se voidaan asentaa helposti sähkökeskukseen ilman, että tarvitaan kaapeliläpivientien tekemistä ulos.
Taloyhtiön ulkovalaistuksen ohjaus kuntoon – Mitä kannattaa tehdä?
Tarkkaile taloyhtiönne ulkovalaistuksen toimivuutta. Jos ulkovalaistustanne ohjaa vielä perinteinen kellokytkin, niin sen tilalle kannattaa ehdottomasti vaihtaa astroniminen kellokytkin. Se ei montaa satasta maksa ja onnistuu helposti tilaamalla sähköasentajamme paikalle.
Voit myös tilata meiltä taloyhtiöllesi edullisen valaistuskartoituksen. Kartoitus paljastaa valaistuksen sekä ohjauksen ongelmakohdat ja saat ehdotuksen parannuksista – selkeästi, kiinteän hinnan kera!